Viralliseen koronatestiin kannattaa hakeutua oman oikeusturvansa vuoksi

Ilta-Sanomien uutisoinnissa (”Kotitesti vai virallinen koronatestitulos? Toimi näin, jos haet Kela-etuuksia”, 3.1.) ihmisiä kehotetaan tekemään kotitesti virallisen koronatestin sijasta. Koronan kotitesti onkin hyvä tehdä silloin, jos henkilö on altistunut koronavirukselle tai hänellä on selkeät oireet.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että tämän lisäksi tulisi hakeutua viralliseen koronatestiin eli PCR-testiin joko julkisen tai yksityisen sektorin terveydenhuoltoon, joista suurin osa toimii ajanvarauksella.

Virallinen koronatesti tulee tehdä, jotta sairastunut henkilö saa tartunnastaan virallisen todistuksen niin Kanta-arkistoon kuin terveydenhuoltoon mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Kelasta voi tarvittaessa hakea tartuntatautipäivärahaa vain virallisella tartuntatautilääkärin allekirjoittamalla päätöksellä.

Ainoastaan PCR-testistä saadulla positiivisella testituloksella voi saada kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksen, jolla jäädään eristykseen eli pois työstä määräajaksi. Ainakaan tällä hetkellä ei ole mahdollista hakea tartuntatautipäivärahaa pelkän kotitestituloksen turvin.

On hyvä muistaa, ettei tartuntatautipäivärahaa ja sairauspäivärahaa voi saada samanaikaisesti. Lisäksi jos työnantaja maksaa palkan eristysajalta, suoritetaan tartuntatautipäiväraha työnantajalle. Työnantaja ei voi saada korvausta työntekijän sairauspoissaolosta ilman lääkärintodistusta, joten myös tämän vuoksi virallinen testitulos ja eristyspäätös on tarpeellinen.

Koronavirustestaus on ollut Suomessa ongelmallista vuoden 2020 alkukeväästä lähtien. Tällöin koronavirustestiin pääsivät vain harvat eli kaikkia henkilöitä ei testattu oireista tai mahdollisesta altistumisesta huolimatta. Yleensä testiin pääsyn kriteerinä oli matka kohteeseen, jossa oli ollut paljon Covid-19-tartuntoja tai tiedossa oleva suora altistuminen koronavirusta sairastavaan.

Henkilöt, jotka sairastivat koronan keväällä 2020 ilman positiivista testitulosta, ovat olleet hankalassa tilanteessa pian kahden vuoden ajan, sillä heistä sadoille ihmisille on tullut Long Covid eli pitkän koronan oireistoa. Kun sairastuneella henkilöllä ei ole virallisesti todettua tautia, ei hän silloin ole oikeutettu sairauspäivärahaan edes taudin pitkittyessä.

Lisäksi moni kokee tulleensa vähätellyksi, sillä ilman positiivista testitulosta ei ole näyttöä sairastetusta infektiosta, vaikka potilas olisi kovinkin oireinen.

Suomen Covid -yhdistys ry pohjaa kantansa WHO:n antamaan suositukseen Long Covid -potilaiden hoidosta. WHO:n mukaan jokaisen sairastuneen covid-potilaan hoito tulee turvata myös oireiden pitkittyessä ja muuttuessa Long Covid -oireiksi.

Vaikka kliininen oirekuva periaatteessa riittää diagnoosin antamiseen, on Suomessa kevään 2020 kokemuksen pohjalta todettavissa, että ilman positiivista testitulosta on vaikea saada sairauden jälkihoitoa. Jotta jokainen Suomessa asuva henkilö saa tasa-arvoista kohtelua ja hyvää, laadukasta terveydenhoitoa, tulee kaikilla olla oikeus päästä viralliseen PCR-testiin riippumatta rokotteiden määrästä, iästä tai asuinpaikasta.

Suomen Covid -yhdistys ry suosittaa myös, että mikäli kotona tehty testi on toistetusti positiivinen, mutta PCR-testi jää negatiiviseksi, on potilaan taudinkuva arvioitava kliinisesti voinnin perusteella ja diagnoosi annettava THL:n ohjeen mukaisesti. Tällä hetkellä jopa positiivisen testituloksen saaneet henkilöt ovat huonossa asemassa taloudellisesti Long Covidin suhteen: edes ammattitautidiagnoosi ei tarkoita automaattisesti taloudellista korvausta työkyvyttömyydestä tai osatyökykyisyydestä.

Sairastuneen taloudellinen asema ja sairaanhoidon saatavuus heikkenevät selkeästi positiivisen PCR-testin puuttuessa. Näin ollen Suomen Covid -yhdistys ry suosittelee vakavasti jokaista hakeutumaan viralliseen koronatestiin ennen kaikkea oman oikeusturvansa vuoksi.

ANNAMARI VILJANEN

Suomen Covid -yhdistys ry:n hallituksen jäsen ja tiedotus-/viestintävastaava

TAIJA RUTANEN

Suomen Covid -yhdistys ry:n hallituksen sihteeri

https://www.ts.fi/lukijoilta/5529811

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: