Korona pitkäaikaisesti sairastuneen silmin. Mitä se on? Tämä kannattaa lukea!

Se on loputon jatkumo outoja oireita. Se on testausta ja jatkuvia tutkimuksia. Se on lohduttomuutta ja epätoivoa ja pieniä valon pilkahduksia silloin kun oireet katoaa vain palatakseen taas takaisin.
Teistä kukaan ei tiedä kenen kohdalle sattuu COVID-19 joka johtaa tehohoitoon, sairaalahoitoon, pitkäaikaiseen sairastumiseen vai käykö tuuri että sairastat oireettomana tai lievin oirein, sitä sinä et voi tietää etukäteen. Lievä taudin kuva ei tarkoita ettetkö saattaisi saada itsellesi loputtoman pitkän riesan jälkioireista. Meistä koronan sairastaneista jokainen voi vakuuttaa ettet sinä halua tätä kokea. Nyt on viimeinen hetki uskoa viranomaisia ja pukea ne maskit kasvoille, pestä ja desinfioida käsiä. Vain me yhdessä voimme pysäyttää koronan leviämisen!


Tämä ei ole mikään pikku flunssa!

Nämä Covid-19 tarinat ja kuvat on kerätty vertaistukiryhmästä ja julkaistu tarinansa jakaneen luvalla. Henkilötiedot poistettu tarinoista henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi.


Mies 39-v
Sairastuin 10.9. Tauti itsessään todella lievänä, hyvä kun huomasi. Sitten jälkioireita kuitenkin siitä lähtien. Väsymystä, pistelyä, erilaisia outoja mutta toistaiseksi lievähköjä oireita, mutta ei vaan tunnu menevän kokonaan ohitse. Epävarmuus ja vaihtelevat oireet rassaa eniten.


Nainen 59-v
Sairastuin 12.10 . Taudin kulku aika klassinen mutta nyt jälkitauteja 2 poskiontelon tulehdusta, hermosto oireita unettomuutta ja painajaisia. 7 sairasviikko menossa.


Nainen 35-v
Sairastuin syyskuun lopussa. Kuulun kolmeen riskiryhmään, joten päälimmäisenä oli pelko, että miten minun käy. Astmaatikkona arvasin, että keuhkot joutuu koville, ja näinhän siinä kävi. Ensimmäiset 4vk pärjäsin kotona (oma nebulisaattori kotona, jonka avulla sain otettua lääkkeet), sitten oireet entisestään pahenivat ja jouduin sairaalaan viikoksi, juurikin siis keuhko-oireiden takia. Muina oireina mm. päänsärkyä, lihaskipuja, ripulia, hajuaistin menetys ja uusimpana sairaalajakson aikana alkaneet rytmihäiriöt. Syke nousee pienestäkin rasituksesta (esim. suihkussa käynti, 100m kävely) edelleen tosi korkealle ja henkeä alkaa ahdistaa nopeasti. Edelleen sairaslomalla, juuri tuli täyteen 8vk.


Nainen 37-v
Sairastuin 12.3. Olin perusterve. Voimattomuutta, keuhko – ja sydänoireita, neurologisia oireita, kävelykyvyn menetys, hajuharhoja, makuaistimuutoksia, huimausta, aivosumua.
Nyt olen pyörätuolin varassa.


Nainen
Sairastuin maaliskuun alussa. Hillitön väsymys aivosumua, lihasjäykkyys, kuiva yskä öisin täkanielusta pumppaus sitkeää limaa runsaasti ja astmaatikon keuhkot kovilla, rintalastan painoa.
Nyt elo-syys-loka-marraskuun ajan tutkittu, kesken vielä, sydäntä ja keuhkoja. Olen liikkunut metsissä ja kova ahdistus alkaa kun nousen rinnettä tai portaita. Pulssi laskee sen jälkeen aina 43 een. Verenpaine nousee liian ylös.


Nainen 48-v
Sairastuin 13.3, alkoi päänsäryllä, kova väsymys, pahoinvointi, keuhkopolte ja paineen tunne. Oireita on ollut valtavasti, pelottavimpia ovat neurologiset oireet kun koko kroppa tärisee, pää myös, puutuu osa kasvoista, kävely kyky huonontunut ja rollaattoria on joutunut käyttämään. Oireet ovat kestäneet yli 8kk, eikä loppua näy. Tutkimuksia tehdään koko ajan, mut oireisiin on vaikea saada, varsinkin koviin kipuihin.


Nainen 37-v
Sairastuin maaliskuun puolivälissä. Oireita ollut jatkuvasti viimeiset 8kk, olen ollut sairaslomalla 16 viikkoa tänä vuonna. Oireina mm. järkyttävä uupumus, huimaus, rintakivut, päänsäryt, sydän oireilu, kuume, kurkkukipu, aivosumu ja todella heikko rasituksen sieto.


Nainen 44-v
Sairastuin maaliskuun puolivälissä, kuiva yskä, lämpöily, vatsaoireet. Tätä kesti kolmisen kuukautta. Siitä eteenpäin aaltoillen huonoa oloa, palelua, väsymystä, aivosumua, sydän- ja keuhko-oireita, varpaiden kihelmöintiä. Oireet lieventyneet, mutta jatkuvat edelleen.


Nainen 26-v
Sairastuin 27.9. Ensimmäiset viisi päivää tavallisen flunssan oireet, eli kova kurkkukipu, runsas nuha, yskä. Kuudentena päivänä muut oireet katosi salamana paitsi yskä. Yskä koveni, ääni todella käheä ja hengenahdistus tuli mukaan. Kuukauden päivät olin eristyksessä juurikin kovan yskän, rintalastan puristamisen, huonon yleisvoinnin, korkean sykkeen ja heikon rasituksen keston vuoksi. Jaksoin ensimmäisenä kolmena viikkona olla jalkeilla 10min pätkissä. Nyt sairastamista takana 8 viikkoa. Olen ollut kaksi viikkoa töissä ja tehnyt puolikasta päivää. En voi juurikaan rasittaa, silloin hengenahdistus pahenee ja oireita tulee. Aikalailla makoilua päivät pitkät. Ikää 26v ja perusterve ennen tätä.
Nainen
Lievä vilustus viikolla 9 Espanjan matkan jälkeen, joka vaan kesti. En pääsyt Covid19-testiin. Pääsiäisenä en voinut enää ulostaa (osaa suolistosta oli halvaantunut), koliikit ja muistikatkoja, joita itse aluksi en huomannut, koska koko maailmaa hävisi aivosumuun. Yleensä kirjoitan tiedeartikkeliä, kommentoin muiden artikkeliä jne. Nyt en pysty mihinkään. Yritin opettaa kouluissa, mutta joka pikku vilustuminen vie minut sängyn pohjaan, on vaikea opettaa, kun en saa happea, lämpöilyä, ajatukset katkevat ja auton ajaminen vie voimat, koska välillä on pakko miettiä missä olen, kuinka jarrut toimivat jne. Välillä paremmin mutta oireet pahenevat jokaisesta rasituksesta.


Nainen 48-v
Sairastuin 13./14.3. Viikonlopun ajan oli kuumeinen olo ilman kuumetta, kurkkukipua ja nenää karvasteli. Meni ohi ja parin päivän päästä alkoi kuiva yskä ja keuhko-oireet. Hengitysvaikeus tuli jo 21.3. Siitä alkoi rytinällä kaikki muutkin koronaoireet (ohessa käsin kirjoitettu lista kaikista oireista 8kk:n ajalta). Akuuttivaihe kesti 3-4vkoa, sen perään on jatkunut jälkioireet marraskuulle asti. Relapseja tulee muutaman viikon välein, kestävät 3-5päivää. Välillä lähes oireettomia päiviä. Oireilu jo lievää, mutta ei vielä kokonaan poissa. Töistä olin keväällä pois 2,5kk ja 22.6. palasin töihin. En ole vielä 100%:sti kunnossa. Olin perusterve ennen koronaa.


Mies
Sairaus alkoi todennäköisesti 14.9. Tauti tuntui keskivahvalta normiflunssalta viikon ajan, vaikka maku- ja hajuaistin katoaminen ilman varsinaista tukkoista nenää aiheuttavaa nuhaa tuntui vähän oudolta. Kiusallisin oire oli kuiva yskä (aina taudin laantumiseen asti). Toisella viikolla jo lähes tiesin että tämä ei ole mikään normiflunssa (kävin testissä 21.9. ja sain tuloksen 24.9.). Kovaa alaselkäkipua, 37,8 asteessa käynyttä kuumeilua muutaman päivän, parina päivänä pari ripuliulostusta, lähes kolmen viikon ajan nukuin yhteismäärin 10-12 tuntia joka yö (yleensä 7-8 tuntia).
Tauti kesti selkeiden oireiden kanssa 10 päivää, tai 2-3 viikkoa koska yskä jatkui aika sitkeänä. Jälkioireilusta en ole varma. Kuiva yskä tuntuu välillä palailevan, välillä helpottavan, samoin poskilla ja otsalla oleva poskiontelontulehdusta muistuttava oirehdinta. Olen ollut ainakin kahdessa paikassa missä on todetusti ollut sisäilmaongelmia, ja sen jälkeen em. oireet pahentuneet yskän kanssa, hypoteesini voisi olla että tauti on voinut herkistää minua noille entisestään.


Nainen 33-v
Mä en millään jaksa kirjoittaa tarinaa ja kaikkia oireita. Mutta aivoinfarkti ja aivovaskuliitti (keskushermostovaskuliitti). Olin vuoden alussa sairastuessa 33-vuotias ja perusterve. Edelleen on paljon oireita. Ja sit kommentti: mä en jaksa enää olla kipeä. Mä en vaan jaksa, ottakaa tää pois. On todella ikävää, että ihmiset joutuu luopumaan kivasta ajanvietosta muiden parissa, harrastuksista tai jopa työpaikasta, mut jokainen pahemmin sairastunut tietää, että oma terveys on aika kamala menettää. Siinä ei paljon murehdita sitä, pääsekö jumppaamaan, kun ei jaksa edes kävellä. Siinä ei paljon mietitä, että voi kun en näe ketään, kun ei kuitenkaan jaksaisi keskustella. Siinä ei paljon toivota, että pääsisinpä toimistolle, kun oksentaa kesken videopalaveria ja toivoo, ettei kukaan huomaa sun puuttuvan. On eri asia laittaa se elämä hetkeksi tauolle kuin menettää se kokonaan.


Nainen 27-v
8,5kk kestäneet keuhko-oireet ja lisänä vaihtelevasti mm. kurkku- ja rintakehäoireita. Tuntuu kuin olisi elänyt koko vuoden puoliteholla eikä yhtään täysin tervettä karanteenipäivää takana.


Nainen 51-v
Maaliskuun lopussa alkoi outo tykytys ja tunne korkeasta sykkeestä nukkumaan mennessä. Tämän jälkeen hitaasti voimistuva rintakehän puristus, joka muuttui pahaksi. En lopulta pystynyt olemaan selälläni lainkaan tai edes nojaamaan kunnolla. Lisäksi hengästyin helposti ja olin täysin uupunut. Positiivinen testi otettiin 5.4. Välillä oli kovia vatsakramppeja ja ripulia sekä oksettava /heikottava olo. Huhtikuun lopussa kävin lääkärintarkastuksessa. Peff oli astmalukemissa ja kylkivälirustot tulehtuneet (hiton kipeät). Noin kuukauden paranemisvaiheen jälkeen oireilu alkoi uudelleen. Nyt lisänä oli tulpaksi kertyvä, sitkeä lima, joka ei liikkunut mihinkään suuntaan. Se helpottikin, kun lähdettiin hoitamaan refluksina ja lopetettiin viimein astmalääke. Uusi koronatesti 21.7. oli negatiivinen. Keuhkoröntgenissä ei näkynyt poikkeavaa. Vasta lokakuussa aloin tuntea oloni suht normaaliksi. Edelleen voimakasta tykytystä levossa /nukkumaan mennessä. Välillä ollut puutumista kasvoilla sekä käsi-/olkavarsilla. Silmät ovat kuivat, ärtyneet ja välillä punoittavat. Ihan kuin olisi jatkuvasti roska silmässä.


Nainen 35-v
Sairastuin maaliskuun puolivälissä. Silloin oireina päänsärky, lihaskivut, väsymys, voimattomuus, keuhkokipu, hengenahdistus, kuiva yskä. Myös haju-ja makuaisti lähti pois. Pikkuhiljaa olo parani, vain pieniä relapseja säännöllisesti kesän yli, niin että pääsin palaamaan töihin heinäkuun alussa. Elokuun puolivälissä olo heikkeni kuitenkin täysin yllättäen. Voimat lähti täysin pois, tuli jatkuva ääretön väsymys, keuhkokivut, hengenahdistus, kipeä olo. Näistä oireista en ole päässyt eroon, ja heikon kunnon lisäksi myös mielenterveys rupeaa olemaan koetuksella. Ennen sairastumista täysin perusterve.


Nainen 54-v
Sairastuin maaliskuun puolessa välissä. Alussa mm. vilunväreitä, keuhko-oireita, päänsärkyä. Toukokuussa alkoi lisäksi sydänoireet, aivosumu, ajoittainen heikotus ja huono olo, korvien soiminen, poskiontelotulehdukset. Oireita edelleen.


Nainen 34-v
Sairastuin 8.3. Perusterve 34-vuotias. Vietin aktiivista liikunnallista elämää enkä käynyt lääkärissä juuri koskaan. Nyt en ole 9 kuukauteen nähny tervettä päivää. Keuhkoissa edelleen häikkää, sykkeet heittelee, väsymystä, pahoinvointia, voimattomuutta, neurologisia oireita. En pysty tekemään töitä enkä harrastamaan mitään liikuntaa, ainoastaan kävely ja venyttely onnistuu.


Nainen 45-v
Helmikuun lopulla sairastuin, tosin ei testattu kun vasta lokakuussa joka tietysti neg. Mutta helmikuusta lähtien erilaisia oireita aaltoilevasti . Kuumetta, vaikeita hengitysvaikeuksia,rytmihäiriöitä, väsymystä, korvakipua, silmäkipua ja näön heikentymistä,pahoinvointia,ripulia, ja lukuisia neurologisia oireita, kuten huimaus,jäätävät päänsäryt jotka kestää viikon kerrallaan aivosumu, välillä sanat häviää ja puhe takertelee yms kipuja nivelissä ja luisssa. Sairaslomalla vain alussa 2 vko korkean kuumeen takia ja lääkärin määräys ” karanteeni covid 19 epäilyn vuoksi” mutta ei siis silloin testattu. Muutamia yksittäisiä sairaslomapäiviä kovan pääkivun vuoksi mutta olen onnekas kun saan tehdä etätyötä kotona,muuten olisin varmasti ollut sairaslomalla kauemmin kuin nyt. Liikunta jäänyt lähes kokonaan hengästyn pienestäkin toki ymmärrän että päivittäin pitäisi alkaa kävelemään että saisi edes peruskunnon, mutta kun ei jaksa.


Nainen
Sairastuin 13.9. sairastin todella pienin oirein lähes huomaamatta, hajuaisti lähti ja yhtenä päivänä oli lämpöä, ei muuta… Viikon päästä karanteenin loputtua alkoivat jälkioireet… Hajuharhoja, lähinnä savu, nivel- ja lihaskivut, jatkuva päänsärky, silmäsärky, väsymys kohtaukset, tunne, niinkuin olisi lasinsiruja ihon alla, muistikatkokset, sykkeenheittely ja unettomuus… Kaikki oireista edelleen läsnä nyt 23.11. Tälle ei kannata naureskella, eikä väheksyä virusta!!!


Nainen 55-v
Sairastuin 20.10 ja seur päivänä otettiin pikatesti ja myös pcr. Pikatesti neg ja seur päivänä sitten pcr positiivinen. Alussa kova päänsärky, lavassa pistos, keuhkoputki kipeä ja lämpöä. Siitä sitten ripuli ja väsymys.Oireiden jatkuessa eristys 21 vrk. Hajuaisti poissa 2 vkoa, kun palasi niin haistoin nenässä koko ajan tupakansavun. Edelleen satunnaisia väsähtämis kohtauksia, rasituksessa hengitys kovilla. Muistikatkoksia ja aivosumun tunnetta. Olen 55v ja ei perussairauksia.


Mies
Alkoi maaliskuun 30.päivä pienellä keuhkokivulla ja lämmöllä mutta siitä noin kuukausi niin alkoi. Keuhkopolte, hengenahdistus,rintakivut, unettomuus,kauhea väsymys, aivosumu,päänsäryt,kurkun karheus. Muita ei nyt tule mieleen näin aamuyöstä mutta eipä ne varmaan tuohon jääneet


Mies
13.3 sairastuin. Helvetisti relapseja. Alkoi vatsavaivoilla ja päänsäryllä joka eteni sit keuhkoihin ja eri puolille kroppaa. Oireita luokkaa 70-100 jotka katson suoraan johtuvan koronan aiheuttamasta monielintaudista.


Nainen
Sairastuin maaliskuun alussa. Koen etten koskaan ole ollut niin sairas. Oireiden aaltoilevuus otti koville. Voimakasta hengenahdistusta, paineen tunne keuhkoissa, kiputiloja, kuumeinen olo ilman varsinaista yskää, hajuaistiharhoja, mustelmia, verenpaineen heittelyä, sydämen tykytyksiä, kasvojen puutumista, kuukausia kestänyt unettomuus, vyöruusu, voimattomuutta, tuntemuksia aivoissa jne. Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, varsin kettumainen tauti.


Nainen
Sairastuin 15.4., alkoi kurkkukivulla ja päänsäryllä, noin 1,5 viikkoa sen jälkeen alkoi keuhko-oireet, jotka pahenivat rasituksessa. Raskainta on ollut järjetön fyysinen väsymys. Sen lisäksi ollut: lihaskivut, hengenahdistus, kuumeinen olo vaikka lämpöä on vain 37, sykkeiden heittelyä, aivosumua ja toistuvia poskiontelotulehduksia. On ollut vaikea myöntää ja hyväksyä, että ei voi liikkua kuten aiemmin, ja että tää sairastelu todellakin kestää näin pirun kauan. Relapseja tullut 2 kk välein, joista viimeisimmässä aiempaa pahempi polte keuhkoissa, minkä vuoksi lääkäri määräsi taas testeihin. Niissä ei kuitenkaan näkynyt poikkeamaa. Ainoastaan poskiontelotulehdukset todettu viime kuukausina. Sanoi, että ”tällaisia koronaan viittaavia oireita on nyt ihmisillä paljon, mutta testit vaan ei saa sitä virusta kiinni.


Nainen 46-v
Ei merkittäviä perussairauksia. Tartunta maaliskuussa. Positiiviseksi testattu kerran. Oireina kuiva yskä, aivastelu, päänsärky, nenänielun ja kurkun pistely, alilämpö, niskakipu, rintakipu, hengenahdistus, lihaskivut, katkeilevat verisuonet, tolkuton väsymys johon nukkuminen ei auta, muistiongelmat, keskittymiskyvyn ongelmat, sydämen rytmihäiriöt, syke ja verenpaineet heittelee miten sattuu. 8kk jatkunut eikä loppua näy. Pienikin rasitus laukaisee flunssan kaltaiset oireet ilman että flunssaa koskaan tulee. Ennen tätä olin hyvässä kunnossa ja harrastin liikuntaa. En ole kyennyt palaamaan liikunnan pariin. Hyvä että jaksan normaalin arjen. Olen ollut sairaslomalla lähes koko vuoden.


Nainen 27-v
Minä annoin positiivisen koronanäytteen sunnuntaina 15.11 ja jo 18.11 jouduin hakea apua pahentuneen hengenahdistuksen vuoksi. Olo on edelleen kokonaisvaltaisesti aivan p*ska. Ei särje ainoastaan lihaksiin vaan särkee niveliä, luita, päätä. Ihan kaikkialle. Koskaan en tällaista ole kokenut. Aika nöyräksi vetää tämä tauti.


Nainen 29-v
Maaliskuun puolivälissä sairastuin. Sairauslomalla yhä, koska en jaksa vielä mun fyysisesti raskasta työtä. Tällä hetkellä oleellisimpia oireita on hengityksen ongelmat, voimakas uupumus ja lämpöily ja muisti/keskittymisongelmat, jotka jatkuneet sieltä keväästä asti.


Nainen 63-v
Joitakin perussairauksia on (krooninen hermosärky lannerangassa ja Menieren tauti). Sairastin alkuvuodesta 2020 viisi viikkoa ja näin jälkikäteen ajatellen voi todeta, että se ei ollut mikään flunssa. Virus ei jättänyt kropassani mitään paikkaa rauhaan, vaan ikään kuin tunkeutui paikasta toiseen; korva, nenä, kurkku, pääkoppa, kaularanka, keuhkot, lavat, käsivarret, sormet, jalat, varpaat ja nivuset kipuilivat kukin vuoron perään aivan käsittämättömästi. Huimaus ja hermosäryt, sekä hakkaava yskä, jotka kestivät viikkoja, oli pahinta. Toipuminen oli hidasta ja virus jätti joitain pikkuvaivoja jälkeensä. Voin sanoa olevani terve, mutta vaikka verestäni löytyi vasta-aineita keväällä, en luovu maskista. Vieraita on tavattu ulkona turvavälein. Koronavirus on edelleen hengenvaarallinen, eikä se katso kenenkään ikää, kokoa tai kuntoa.


Mies 44-v
Taudin alku: Outo olo, räjähtävä päänsärky, sydämen sykkeen raju kohoaminen, hikoilu, lähes tajunnan menettäminen, kehon jäykistyminen, sitten kehon kouristukset ja lopuksi 5 tunnin ajaksi kaikkien jäsenten hallinnan menetys. Yli 365 päivää sairastettu tinnitusta, pistelyä, hengästyneisyyttä, huimausta ja jäykkyyttä käsissä, vasen puoli heikko. Nukkuminen unilääkkeillä, sillä oikea korva inisee kokoajan ja vasen jalka tutisee, nämä estävät normaalin nukkumisen. Vasen jalkaterä yrittää kävellessä kroppaa kaataa. Lähimuisti on todella heikko, yöllä menee 6 paitaa täysin litimäräksi. Naamassa kokoajan sähköiskuja, kännykkällä puhuminen aiheuttaa huimausta ja sähköiskuja käsiin. Asfaltilla ja betonilla käveleminen haasteellista, koska jalat haluavat lähteä pois alta jo paikallaan seistessä..


Mies 52-v
Meillä sairastanut on mun 52-vuotias ennen koronaa tosi kovakuntoinen mies.
ALKUVAIHEEN OIREET

  • Hengenahdistus
  • Voimattomuus
  • Kuiva yskä
  • Paino rinnassa
  • Kivun paikka vaihtelee
  • Kropassa puutumista ja tunnottomuutta
  • Olo vaihtelee paljon
  • Laskimotukokset
  • Vilunväreet ilman kuumetta
  • Ihottuma (aiheuttajana lääkkeet vai korona)
  • Kova jano
  • Hengitysteitä avaavat lääkkeet selkeästi auttoivat aluksi.
  • nielemisvaikeuksia
  • Kova silmänpaine
  • Haju- ja makuaistin puuttuminen
  • Ruokahaluttomuus
  • Pistelyä ja tikkuilua keuhkoissa ja kehossa
  • Tinnitus korvissa
  • Yöt pahimpia
    Kunto romahti 14.4.2020. Autolla ajaessa tuli yhtäkkiä huimaus, hengitysvaikeus ja huono olo. 30 metrin kävelymatka oli raskas fyysinen ponnistus. Edellisenä päivänä hiihti normaalin 30 kilometrin hiihtolenkin. Ennen romahtamista oli maalis- ja huhtikuun vaihteessa pari viikkoa raju kuiva yskä. Yskä alkoi pari viikkoa Vuokatista tulon jälkeen. Testit huhtikuussa negatiivisia, mutta Vuokatissa 12.3. vietti iltaa myöhemmin koronatestissä positiiviseksi testatun ihmisen kanssa. Välillä oli niin huonossa kunnossa, että PEF-puhalluksia pystyi tekemään yhden. Sen jälkeen kävi niin kipeää, ettei pystynyt puhaltamaan enempää.
    Oireet muuttuneet 5 kk:n aikana ja ovat nyt seuraavat:
  • hengitysvaikeudet (astmadiagnoosi 19.8. rasitusspirometrian ja PEF-seurannan jälkeen)
  • sydänoireet (syke vaihtelee hetkessä 50 lyöntiä/min, rintakipua, alentunut fyysinen suorituskyky, kesällä oletettu sydänlihastulehdus)
  • tukoksia verisuonissa
  • väsymystä
  • lihasheikkoutta
  • vapinaa ja tärinää
  • pistelyä, puutumista ja kramppeja ympäri kehoa
  • nielemisvaikeuksia
  • päänsärkyä ja aivosumua.
    Nyt 8 kk:n jälkeen alla olevista oireista osa on jatkuvasti läsnä, osa vaihdellen:
  • väsymystä
  • aivosumua
  • hermostohäiriöitä, ennen kaikkea tärinää
  • sydämen tykytystä
  • lihas-, jänne- ja nivelkipuja
  • ihottumaa
  • keuhkot edelleen
  • vajaakuntoiset
  • lihasheikkoutta.
    Täytyy sanoa, että on kyllä kertakaikkiaan inhottava tauti.
    Jokainen tähän päivitykseen nimettömänä osallistunut on kokenut kaiken tämän aidosti ja oikeasti. Jokainen maksaa tartunnastaan omalla terveydellään kovan hinnan. Kuvat kertokoon omaa tarinaansa koronan oireista. Lämmin kiitos tarinansa jakaneille!
    Päivitys on julkinen, tätä saa jakaa ihan vapaasti!
%d bloggaajaa tykkää tästä: